Siirry pääsisältöön

Uuden vuoden lupaukset

Edellisessä postauksessa hyvästelin vanhaa vuotta. Tänään pohdin, mitä tältä uudelta vuodelta haluaisin. Ajattelin, etten tee uuden vuoden lupauksia. En aio olla vuotta karkkilakossa tai neljän kuukauden päästä timmissä rantakunnossa. Rantakunnossa aion olla, niin kuin hylkeet konsanaan!

Jotain lupauksia päätin silti tehdä. Lupaan ainakin yrittää katsoa muita ihmisiä lempeämmin. Lupaan yrittää ymmärtää erilaisia ihmisiä ja nähdä heidän erilaisuutensa läpi sen saman ihmisyyden. Kumpikin "lupaus" kuulostaa tylsältä jeesustelulta. Mitä minä tässä yritän esittää parempaa ihmistä. Sama ihmisrauniohan tässä edelleen kirjoittaa. Vuoden vaihtuminen ei todellakaan ole muuttanut mitään. Mutta se voi muuttaa. Se voi muuttaa minua ja ajatuksiani.

Noiden lupausten lisäksi haluan tänäkin vuonna tehdä töitä itseni kanssa. Haluan olla kesällä rantakunnossa. Ehdottomasti haluan! Minun rantakuntoni on kuitenkin enimmäkseen kiinni korvien välistä. Tiedän, ettei vartaloni ole mikään malliunelma, mutta ehkä se silti voi joskus olla jonkun ihannevartalo. Haluan lähemmäs sitä hetkeä, että minun vartaloni voisi olla myös minun ihannevartaloni, kaikkine muhkuroineen ja arpineen. Kerrottakoon tässä, että lukioikäisenä aloitin itseni viiltelyn. Viiltelyajoilta minulla on käsivarsissa rumia arpia. Myös ranteessani näkyvät synkkien vuosien muistot. Ehkä joku ei ole kiinnittänyt niihin huomiota, mutta minulle ne näkyvät. Minulle ne ovat tosia ja muistutuksena niistä hetkistä ja vuosista, jolloin halusi luovuttaa. Arpien lisäksi olen vihannut kehoani suuren osan elämääni. Olen omasta mielestäni ollut ällöttävä ja kuvottava, kaikkea mahdollista. Itseni vihaaminen on käynyt melkeinpä työstä. Se on vienyt suuren osan ajastani ja energiastani. Jos siitä vielä olisi saanut palkkaa, olisin miljonääri.

Tänä vuonna haluan tehdä lisää työtä sen ajatuksen kanssa, että voisin riittää tällaisena. Että voisin tällaisena riittää myös itselleni. Että tälläinen ihmisraunio, sääliö ja möhökki voisi olla ihan ok, riittävän hyvä. Nyt kun muut aloittavat laihdutus- ja kuntokuurit, minä haluan sanoa itselleni: "Sä oot ihan hyvä tyyppi. Sä riität!"

Haastan Sinut kanssani näihin lupauksiin:
1. Yritä katsella ihmisiä lempeämmin
2. Yritä nähdä ihmisten erilaisuuden läpi ja hyväksyä että olemme kaikki erilaisia ja silti (tai juuri siksi) arvokkaita
3. Huomaa oma arvosi. Katsele myös itseäsi lempeämmin ja rakastavammin

Toivon itselleni ja Sinulle kaikkea hyvää vuodelle 2018. Pidetään tänäkin vuonna huolta toisistamme ja erityisesti itsestämme!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten sun ilta on mennyt?

Tänään 10.9 vietetään kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää. Halusin julkaista erään vanhan ajatelman vuosien takaa. Aihe on itselle todella henkilökohtainen ja arka, mutta haluan uskoa, että tästäkin voidaan puhua ja helpottaa monen vaiennettua, syvää surua ja pelkoa.  Haluan rohkaista jokaista kysymään "Mitä sulle kuuluu?" tai vaikka sen "Miten sun ilta on mennyt" mitä minulta aikoinaan kysyttiin. Tuo lause muutti loppuelämäni suunnan. Haluan rohkaista Sinua, joka mietit olisiko itsemurha vaihtoehto, pyytämään apua. Itsemurha ei ole vaihtoehto. Jokainen itsemurha on liikaa. Jokainen itsemurhayritys on liikaa.  "Seison tyhjällä metroasemalla. Illan viimeinen metro tulee kolmen minuutin kuluttua. Aika etenee hitaasti, mutta minua ei pelota. Viimeiset toiveeni on kirjoitettu valmiiksi ja paperi odottaa kotona tietokoneen kuvaruutuun liimattuna. Haluan hautajaisiin laulajan, sen tietyn henkilön laulamaan. Haluan että hautajaisissani on spaghettia ja j

Mitä sulle kuuluu?

"Moi, mitä sulle kuuluu?", sinä kysyt innokkaasti. "Mitäpä tässä, ihan perus, töitä ja vähän lisää töitä", minä vastaan, niin kuin hyvän ihmisen kuuluukin. Enkä edes valehtele sinulle. Töitähän minä olen puskenut, ja hieman lisää töitä. Jätän kertomatta, että kaikkina muina aikoina haluan kuolla. Että muiden ongelmia ratkoessani ja muita hoitaessani minun ei tarvitse miettiä itseäni tai pahaa oloani. Olet kuullut, että olen mennyt naimisiin. Uusi sukunimi, hääkuva ja kertomus häämatkalta paljastavat minut. Myönnän laiskasti hymyillen, että näin on päässyt käymään. Jätän kertomatta, että kotona aviomies lyö. Että kaunis kynttiläillallinen päättyy kyyneliin kylpyhuoneen kylmällä lattialla. Mustelmat käsivarsissa eivät paljasta salaisuuttani. Seisomme edelleen kadunkulmassa. Kerrot kauhistellen, että yhteinen entinen tuttumme on tullut hulluksi ja joutunut mielisairaalaan, hullujenhuoneelle. Naureskelet. "Mikähän sillekin tuli, niin fiksu ihminen?! Noin, v

Neitoperhon ensimmäinen siivenisku

Tänään näin vilahdukselta perhosen. Se oli vielä tiukasti kotelossaan. Tiukasti kotelonsa suojassa, piilossa kylmältä ja tuulelta. Se oli vielä turvassa. Mutta sen siivet värisivät kotelon sisällä. Lämpö oli saanut sen sydämen lyömään hurjemmin ja se halusi kokeilla mihin sen voimat riittäisivät. Vaistonvaraisesti se liikutti siipiään, vaikkei tiennyt, mitä ulkomaailmalla olisi sille tarjota. Silti se jossakin sisimmässään halusi lentää. Se vaistosi, että ulkona oli valoisaa, mutta se ei vielä tiennyt, miten hyvä asia valo voisi sille olla. Se tunsi ulkoa tulevan lämmön, mutta se ei vielä ymmärtänyt kuinka paljon lämpöä se tulisi tarvitsemaan lähtiessään ensimmäiselle lennolleen. Silti se luotti vaistoonsa ja yritti varovasti levittää siipiään. Tuo perhonen ei tiennyt, että aurinko oli paistanut sen koteloon jo pitkään. Se ei kotelon sisältä voinut nähdä valoa. Se oli jossakin vaiheessa sulkenut silmänsä ja käpertynyt yhä pienemmäksi. Se oli kutistunut kutistumistaan, mutta silti se