Edellisessä postauksessa hyvästelin vanhaa vuotta. Tänään pohdin, mitä tältä uudelta vuodelta haluaisin. Ajattelin, etten tee uuden vuoden lupauksia. En aio olla vuotta karkkilakossa tai neljän kuukauden päästä timmissä rantakunnossa. Rantakunnossa aion olla, niin kuin hylkeet konsanaan!
Jotain lupauksia päätin silti tehdä. Lupaan ainakin yrittää katsoa muita ihmisiä lempeämmin. Lupaan yrittää ymmärtää erilaisia ihmisiä ja nähdä heidän erilaisuutensa läpi sen saman ihmisyyden. Kumpikin "lupaus" kuulostaa tylsältä jeesustelulta. Mitä minä tässä yritän esittää parempaa ihmistä. Sama ihmisrauniohan tässä edelleen kirjoittaa. Vuoden vaihtuminen ei todellakaan ole muuttanut mitään. Mutta se voi muuttaa. Se voi muuttaa minua ja ajatuksiani.
Noiden lupausten lisäksi haluan tänäkin vuonna tehdä töitä itseni kanssa. Haluan olla kesällä rantakunnossa. Ehdottomasti haluan! Minun rantakuntoni on kuitenkin enimmäkseen kiinni korvien välistä. Tiedän, ettei vartaloni ole mikään malliunelma, mutta ehkä se silti voi joskus olla jonkun ihannevartalo. Haluan lähemmäs sitä hetkeä, että minun vartaloni voisi olla myös minun ihannevartaloni, kaikkine muhkuroineen ja arpineen. Kerrottakoon tässä, että lukioikäisenä aloitin itseni viiltelyn. Viiltelyajoilta minulla on käsivarsissa rumia arpia. Myös ranteessani näkyvät synkkien vuosien muistot. Ehkä joku ei ole kiinnittänyt niihin huomiota, mutta minulle ne näkyvät. Minulle ne ovat tosia ja muistutuksena niistä hetkistä ja vuosista, jolloin halusi luovuttaa. Arpien lisäksi olen vihannut kehoani suuren osan elämääni. Olen omasta mielestäni ollut ällöttävä ja kuvottava, kaikkea mahdollista. Itseni vihaaminen on käynyt melkeinpä työstä. Se on vienyt suuren osan ajastani ja energiastani. Jos siitä vielä olisi saanut palkkaa, olisin miljonääri.
Tänä vuonna haluan tehdä lisää työtä sen ajatuksen kanssa, että voisin riittää tällaisena. Että voisin tällaisena riittää myös itselleni. Että tälläinen ihmisraunio, sääliö ja möhökki voisi olla ihan ok, riittävän hyvä. Nyt kun muut aloittavat laihdutus- ja kuntokuurit, minä haluan sanoa itselleni: "Sä oot ihan hyvä tyyppi. Sä riität!"
Haastan Sinut kanssani näihin lupauksiin:
1. Yritä katsella ihmisiä lempeämmin
2. Yritä nähdä ihmisten erilaisuuden läpi ja hyväksyä että olemme kaikki erilaisia ja silti (tai juuri siksi) arvokkaita
3. Huomaa oma arvosi. Katsele myös itseäsi lempeämmin ja rakastavammin
Toivon itselleni ja Sinulle kaikkea hyvää vuodelle 2018. Pidetään tänäkin vuonna huolta toisistamme ja erityisesti itsestämme!

Kommentit
Lähetä kommentti