Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2017.

Kiitos vuosi 2017

Vuosi 2017 lähenee loppuaan. Tänä vuonna on juhlittu satavuotiasta Suomea ja 25-vuotiasta Friskis & Svettis Helsinkiä. Juhlavuoden kunniaksi ajattelin kirjoittaa viimeisen postauksen asioista, joista tänä vuonna olen kiitollinen. Koska kukaan ei jaksa lukea sataa tai edes sitä kahtakymmentäviittä asiaa, kirjoitan satunnaisessa järjestyksessä 15 kiitollisuuden aihetta vuodelta 2017. 1. Olen kiitollinen Ystävistäni. Ystävät ovat tänäkin vuonna kantaneet eteenpäin. Ystävät ovat jakaneet ilot ja itkut ja olleet olemassa. 2. Olen kiitollinen sisaruksista ja niiden lapsista. Varsinkin lapset ovat piristäneet tädin elämää hurjasti. Lapset ovat opettaneet iloitsemaan pienistä asioista ja ihmisistä. 3. Olen kiitollinen Kivimessuista. Kivimessu on paikka, jonne saa tulla rikkinäisenä, epäonnistuneena ja surkeana. Tai onnellisena. Kirkon penkissä saa itkeä, ja olen itkenytkin. Kivimessussa on hyväksytty ja rakastettu olo. Kivimessussa näkyy Jumalan rakkaus ja armo. 4. Olen kiit

Ei sun muru aina tarvitsekaan jaksaa!

Joinakin päivinä ei vain jaksa uskoa ihmisten hyvyyteen tai siihen, että elämä voittaa. Kun yrität taistella vähillä voimillasi ja tulet kaikesta yrittämisestä huolimatta kerta toisensa jälkeen lyödyksi lattian rakoon, mietit, että onko tässä elämässä mitään järkeä. Kun kerta toisensa jälkeen huomaat jälleen olevansi polvillaan, mietit vain, että kannattaako täältä enää edes yrittää nousta. Niinä päivinä haluaisi vain luovuttaa. Kertoa, että tämä oli tässä, ja häipyä. Kunnes vastaan tulee Ihminen. Ystävä vastaa viestiisi: ”Ei sun muru aina tarvitsekaan jaksaa! Ole armollinen itsellesi!” Ja sydän viestin lopussa. Toisen viestissä lukee: ”Totta, aikuisena pitää pärjätä, mutta se ei tarkoita, että aina pitäisi pärjätä yksin". Kolmas kietoo lämpimään halaukseen ja kuiskaat hiljaa: ”Kiitos, tällä jaksan taas huomiseen…”. Sitten tulevat kyyneleet. Ymmärrät, että ympärilläsi on ihmisiä, jotka välittävät. Ympärilläsi on ihmisiä, jotka rakastavat. Ympärilläsi on ihmisiä, joille riität