Ei sun muru aina tarvitsekaan jaksaa!

Joinakin päivinä ei vain jaksa uskoa ihmisten hyvyyteen tai siihen, että elämä voittaa. Kun yrität taistella vähillä voimillasi ja tulet kaikesta yrittämisestä huolimatta kerta toisensa jälkeen lyödyksi lattian rakoon, mietit, että onko tässä elämässä mitään järkeä. Kun kerta toisensa jälkeen huomaat jälleen olevansi polvillaan, mietit vain, että kannattaako täältä enää edes yrittää nousta. Niinä päivinä haluaisi vain luovuttaa. Kertoa, että tämä oli tässä, ja häipyä.

Kunnes vastaan tulee Ihminen. Ystävä vastaa viestiisi: ”Ei sun muru aina tarvitsekaan jaksaa! Ole armollinen itsellesi!” Ja sydän viestin lopussa. Toisen viestissä lukee: ”Totta, aikuisena pitää pärjätä, mutta se ei tarkoita, että aina pitäisi pärjätä yksin". Kolmas kietoo lämpimään halaukseen ja kuiskaat hiljaa: ”Kiitos, tällä jaksan taas huomiseen…”.

Sitten tulevat kyyneleet. Ymmärrät, että ympärilläsi on ihmisiä, jotka välittävät. Ympärilläsi on ihmisiä, jotka rakastavat. Ympärilläsi on ihmisiä, joille riität sellaisena kuin olet. Ihmisiä, jotka hyväksyvät sinut ja joille kelpaat omana itsenäsi. Ihmisiä, jotka tietävät, että suklaa nyt vain tekee sinulle hyvää! Ymmärrät olevasi etuoikeutettu ja siunattu.

Taistelun jäljiltä sinulla on edelleen mutaa kynsien alla ja polvet ruvella, mutta nouset uudelleen seisomaan omille jaloillesi. Horjuen otat jälleen askelia eteenpäin. Edes pienen hetken uskot siihen, että jalkasi jälleen kantavat. Ja huomaat Ihmisen edelleen pitävän sinua kädestä kiinni. Hymyilet kyynelten lävitse ja tiedät, että matka jatkuu edelleen…