Maata ja pala taivasta näkyvissä

Todella usein joudun miettimään mitä asioita itsestäni haluan kertoa. Tai oikeastaan, mitä asioita USKALLAN itsestäni kertoa. Tämä blogi on rehellinen tarina minusta, minun nimelläni, minun kuvallani ja minun elämälläni. Uskon edelleen ihmisten hyvyyteen, mutta olen nähnyt myös ihmisyyden ei niin kauniita puolia. Tiedän, että ihmiset voivat satuttaa toisiaan. Tiedän, että toinen ihminen voi käyttää rehellisyyttäni härskisti hyväksi. Tiedän sen, ja silti otan riskin kertoakseni asioita. Ensimmäinen ”salassa pidettävä" tieto on tietysti tämä masennukseni. Kesti todella kauan ennen kuin pystyin sanomaan edes lähimmille ystäville ääneen, että sairastan masennusta. En ole ollut ”vähän masentunut" tai ”joo, muakin masentaa syksy". Minä sairastin masennusta, ja sairastan edelleen, joskin huomattavan paljon lievempänä. Piste. Nykyisin sen sanominen ääneen on paljon helpompaa. ”Olen sairastanut vaikeaa masennusta". Ja piste. Ilman selityksiä, ilman anteeksi pyytelyä, il

Sairastuin masennukseen virallisesti lukioaikana. Opinto-ohjaaja huomasi poissaolojeni lisääntyneen huomattavasti eikä kurssejakaan tullut kokoon riittävästi ja kun joskus lopulta pääsin opon tapaamiseen, hän saatteli minut suoraan terveydenhoitajan vastaanotolle. Sain terveydenhoitajalta kokeiluun ensimmäiset masennuslääkkeeni. Kävin terveydenhoitajan vastaanotolla säännöllisesti, vaikken aina olisi jaksanutkaan. Terveydenhoitaja piti kuitenkin huolen siitä, etten voinut liian usein jättää tapaamista väliin. Terveydenhoitaja oli ihana ihminen. Hän on yksi niistä, jotka pitivät minua hengissä ja kannattelivat minua vaikeimpina aikoina. Lukion loppuvaiheessa istuin oppituntien sijaan kymmeniä tai ehkä jopa satoja tunteja raitiovaunuissa, busseissa ja metrossa. Jaksoin aamuisin lähteä pois kotoa, mutta kouluun asti en useinkaan jaksanut. Kolmosen ratikat olivat suosikkejani. Kolmosen ratikassa saattoi istua monta kierrosta ilman, että kukaan kiinnitti huomiota, sillä ratikalla ei oll