Siirry pääsisältöön

Kiitos vuosi 2017

Vuosi 2017 lähenee loppuaan. Tänä vuonna on juhlittu satavuotiasta Suomea ja 25-vuotiasta Friskis & Svettis Helsinkiä. Juhlavuoden kunniaksi ajattelin kirjoittaa viimeisen postauksen asioista, joista tänä vuonna olen kiitollinen. Koska kukaan ei jaksa lukea sataa tai edes sitä kahtakymmentäviittä asiaa, kirjoitan satunnaisessa järjestyksessä 15 kiitollisuuden aihetta vuodelta 2017.

1. Olen kiitollinen Ystävistäni. Ystävät ovat tänäkin vuonna kantaneet eteenpäin. Ystävät ovat jakaneet ilot ja itkut ja olleet olemassa.

2. Olen kiitollinen sisaruksista ja niiden lapsista. Varsinkin lapset ovat piristäneet tädin elämää hurjasti. Lapset ovat opettaneet iloitsemaan pienistä asioista ja ihmisistä.

3. Olen kiitollinen Kivimessuista. Kivimessu on paikka, jonne saa tulla rikkinäisenä, epäonnistuneena ja surkeana. Tai onnellisena. Kirkon penkissä saa itkeä, ja olen itkenytkin. Kivimessussa on hyväksytty ja rakastettu olo. Kivimessussa näkyy Jumalan rakkaus ja armo.


4. Olen kiitollinen vapaudestani. Siitä, että saan valita mitä haluan tehdä.

5. Olen kiitollinen hyvästä ruuasta. Siitä, että saan syödä  joka päivä lämpimän ruuan. Kiitollinen siitä että koulussa saan syödä jonkun muun tekemää ruokaa edullisesti. Siitä, että joskus saan herkutella ravintolassa erityisen herkullista ruokaa.



6. Olen kiitollinen merenrannoista. Merenrannalla niin sanotusti sielu lepää. Rakastan kuljeskella ja istua rannoilla ja katsella merta. Tyyni meri rauhoittaa mielen, mutta ihme kyllä niin tekee myrskyäväkin meri.


7. Olen kiitollinen jumppaseurasta ja sen ihmisistä. Siis Friskis & Svettis Helsingistä eli heimosta. Vuonna 2017 oli siis heimollekin juhlavuosi ja juhlat huipentuivat bootcampillä kesäkuussa. Oli monia mahtavia jumppatunteja, vieraita ulkomailta ja iltajuhlia. Rakkaita ihmisiä, halauksia ja hyvää mieltä.


8. Olen kiitollinen kyynelistä. Olen itkenyt tänä vuonna ilosta, surusta, kaipauksesta ja jostakin jota en osaa pukea sanoiksi. Olen itkenyt koulussa, kirkossa, elokuvissa, merenrannoilla ja ystävien seurassa. Pääasiassa kyyneleet ovat olleet puhdistavaa itkua. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, on ollut ihana itkeä.

9. Olen kiitollinen halauksista. Tänä vuonna olen halannut eri ihmisiä hurjan paljon. Tai minua on halattu. Olen saanut olla halattavana ja ladata voimia toisen ihmisen kosketuksessa. Minua on pidetty sylissä.

10. Olen kiitollinen hauskoista hetkistä. Hetkistä, jolloin olen saanut nauraa kyyneleet silmissä. Hetkistä, jolloin kaikki paha on hetkeksi unohtunut.

11. Olen kiitollinen luottamuksesta. Kun joku on kertonut jotakin sellaista, jonka kertomiseen tarvitaan suurta luottamusta ja olen ollut sen luottamuksen arvoinen.

12. Olen kiitollinen Diakista ja diakkilaisista. Siitä, että saan opiskella ja joskus ehkä valmistua hienoon ammattiin. Siitä, että koulusta saa tukea opiskeluun luokkakavereiden lisäksi myös opettajilta ja kuraattorilta. En ehkä olisi enää koulussa ilman sitä tukea.

13. Olen kiitollinen lempeistä katseista. Kun joku katsoo hyväksyvästi, ei arvostele, ei tuomitse. Katseista, jotka kertovat että riitän omana itsenäni, tekemättä tai olematta yhtään enempää.

14. Olen kiitollinen terapeutistani. Siitä, että on joku joka näkee hymyn taakse. Että on joku, joka kuulee hiljaisemmankin lauseen. Joku joka ymmärtää, vaikka kaikkea ei pystykään kertomaan.

15. Olen kiitollinen elämästä ja rakkaudesta. Siitä, että olen tässä. Siitä, että minua rakastetaan ja että minä saan rakastaa. Siitä, että elämässä on hyviä hetkiä ja ihania ihmisiä.


No, siinä oli joitakin kiitollisuudenaiheita. Siunausta, iloa ja valoa vuodelle 2018!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten sun ilta on mennyt?

Tänään 10.9 vietetään kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää. Halusin julkaista erään vanhan ajatelman vuosien takaa. Aihe on itselle todella henkilökohtainen ja arka, mutta haluan uskoa, että tästäkin voidaan puhua ja helpottaa monen vaiennettua, syvää surua ja pelkoa.  Haluan rohkaista jokaista kysymään "Mitä sulle kuuluu?" tai vaikka sen "Miten sun ilta on mennyt" mitä minulta aikoinaan kysyttiin. Tuo lause muutti loppuelämäni suunnan. Haluan rohkaista Sinua, joka mietit olisiko itsemurha vaihtoehto, pyytämään apua. Itsemurha ei ole vaihtoehto. Jokainen itsemurha on liikaa. Jokainen itsemurhayritys on liikaa.  "Seison tyhjällä metroasemalla. Illan viimeinen metro tulee kolmen minuutin kuluttua. Aika etenee hitaasti, mutta minua ei pelota. Viimeiset toiveeni on kirjoitettu valmiiksi ja paperi odottaa kotona tietokoneen kuvaruutuun liimattuna. Haluan hautajaisiin laulajan, sen tietyn henkilön laulamaan. Haluan että hautajaisissani on spaghettia ja j

Mitä sulle kuuluu?

"Moi, mitä sulle kuuluu?", sinä kysyt innokkaasti. "Mitäpä tässä, ihan perus, töitä ja vähän lisää töitä", minä vastaan, niin kuin hyvän ihmisen kuuluukin. Enkä edes valehtele sinulle. Töitähän minä olen puskenut, ja hieman lisää töitä. Jätän kertomatta, että kaikkina muina aikoina haluan kuolla. Että muiden ongelmia ratkoessani ja muita hoitaessani minun ei tarvitse miettiä itseäni tai pahaa oloani. Olet kuullut, että olen mennyt naimisiin. Uusi sukunimi, hääkuva ja kertomus häämatkalta paljastavat minut. Myönnän laiskasti hymyillen, että näin on päässyt käymään. Jätän kertomatta, että kotona aviomies lyö. Että kaunis kynttiläillallinen päättyy kyyneliin kylpyhuoneen kylmällä lattialla. Mustelmat käsivarsissa eivät paljasta salaisuuttani. Seisomme edelleen kadunkulmassa. Kerrot kauhistellen, että yhteinen entinen tuttumme on tullut hulluksi ja joutunut mielisairaalaan, hullujenhuoneelle. Naureskelet. "Mikähän sillekin tuli, niin fiksu ihminen?! Noin, v

Neitoperhon ensimmäinen siivenisku

Tänään näin vilahdukselta perhosen. Se oli vielä tiukasti kotelossaan. Tiukasti kotelonsa suojassa, piilossa kylmältä ja tuulelta. Se oli vielä turvassa. Mutta sen siivet värisivät kotelon sisällä. Lämpö oli saanut sen sydämen lyömään hurjemmin ja se halusi kokeilla mihin sen voimat riittäisivät. Vaistonvaraisesti se liikutti siipiään, vaikkei tiennyt, mitä ulkomaailmalla olisi sille tarjota. Silti se jossakin sisimmässään halusi lentää. Se vaistosi, että ulkona oli valoisaa, mutta se ei vielä tiennyt, miten hyvä asia valo voisi sille olla. Se tunsi ulkoa tulevan lämmön, mutta se ei vielä ymmärtänyt kuinka paljon lämpöä se tulisi tarvitsemaan lähtiessään ensimmäiselle lennolleen. Silti se luotti vaistoonsa ja yritti varovasti levittää siipiään. Tuo perhonen ei tiennyt, että aurinko oli paistanut sen koteloon jo pitkään. Se ei kotelon sisältä voinut nähdä valoa. Se oli jossakin vaiheessa sulkenut silmänsä ja käpertynyt yhä pienemmäksi. Se oli kutistunut kutistumistaan, mutta silti se